Ensimmäinen vihreän rahoituksen hanke on valmistunut

HUS Kiinteistöt Oy:n rakennuttamille Helsingin Niemenmäen uusille henkilöstöasuntorakennuksille on myönnetty vihreää rahoitusta. Vihreää rahoitusta on saatavissa vain kaikkein energiatehokkaimmille ja ympäristöystävällisimmille kiinteistöinvestoinneille.

”Niemenmäen kohteessa on panostettu ympäristöystävälliseen teknologiaan ja toteutettu muun muassa maalämpö- ja viherkattoratkaisuja, joilla kohde täyttää tiukat ympäristökriteerit”, sanoo HUS Kiinteistöjen asuntopalvelupäällikkö Mika Strengell.

Viime joulukuussa valmistuneissa kahdessa asuinrakennuksessa on 96 henkilöstöasuntoa. HUS Kiinteistöt on rakennuttanut vuosien 2017-20 aikana noin 200 henkilöstöasuntoa Helsinkiin HUSissa työskentelevien käyttöön. Lähivuosien tavoitteena on vielä noin sadan asunnon rakennuttaminen. Yhteensä HUS Kiinteistöillä on 1450 henkilöstöasuntoa, joista Helsingissä 677.

Vihreän rahoituksen saaminen merkitsee edullisempaa rahoituskustannusta perinteiseen rahoitukseen nähden.

”On hienoa huomata se, että kohteiden ympäristöystävällisyys näkyy rahoitusmarkkinan riskianalyyseissä ja hinnoittelussa. Vihreän rahoituksen saaminen on osoitus siitä, että toimimme arvojemme mukaisesti vastuullisesti ja ammattitaitoisesti. Kohti vähähiilisyyttä on yksi uuden strategiamme tavoitteista”, HUS Kiinteistöjen toimitusjohtaja Juha Tiuraniemi sanoo.

Arviolta vain noin 10-15 % Suomen kiinteistöinvestoinneista täyttää vihreän rahoituksen kriteerit.