HUS-Kiinteistöjen toimitusjohtaja vaihtuu elokuussa

HUS-Kiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Salla on irtisanoutunut tehtävästään ja vaihtaa toisen työnantajan palvelukseen elokuussa. Salla jatkaa nykyisessä työssään 14.8. saakka. Hän haluaa esittää kiitokset kaikille HUS-Kiinteistöjen työntekijöille.

– Tämä on hieno yhtiö ja on ollut mukavaa ja kiinnostavaa tehdä töitä kaikkien työntekijöiden kanssa. Erityisesti olen ylpeä ja tyytyväinen siitä, että meillä on loistava joukko asiakkaiden arvostamia, työssään viihtyviä ja motivoituneita ihmisiä, jotka pystyvät tuottamaan huippuluokan erikoissairaanhoidolle terveelliset, turvalliset ja häiriöttömät toimintaedellytykset, Salla sanoo.

Salla auttaa HUS-Kiinteistöjen hallitusta parhaansa mukaan seuraajansa etsinnässä ja perehdyttämisessä. Tässä hän tekee tiivistä yhteistyötä hallituksen puheenjohtajan Mikko Piirtolan kanssa.

– Olemme olleet todella tyytyväisiä Mikko Sallan työhön yhtiön toimitusjohtajana. Hän on uudistanut työskentelytapoja ja luonut yhtiöön hyvän ilmapiirin. Haluankin tässä yhteydessä kiittää Mikkoa ja toivon yhteistyömme jatkuvan tiiviinä myös jatkossa, Piirtola sanoo.

Lisätietoja: Mikko Piirtola 050 351 9910, mikko.piirtola@hus.fi