HUS Kiinteistöt rekrytoi 33 kesätyöntekijää

HUS Kiinteistöistä sai kesätyöpaikan tänä kesänä 33 nuorta, jotka työskentelevät eri puolilla HUS-aluetta. Eniten kesätyöntekijöitä on Kiinteistöpalveluissa, jossa on esimerkiksi 26 puutarha-apulaista.

Kesätyöntekijöiden ikähaitari on 16-24 vuotta.

– HUS Kiinteistöt Oy haluaa kantaa yhteiskuntavastuuta ja tarjota nuorille kesätyöpaikkoja muun muassa ulkotyöyksiköissä, yhtiön toimitusjohtaja Juha Tiuraniemi sanoo.